8. toukokuuta 2017

KAIVOPUISTON LAITURI

Untitled Untitled Untitled Untitled
Untitled
Untitled Untitled Untitled

takki, kaulakoru ja kengät Zara / paita Gina Tricot / laukku Mango 


Olen viimeaikoina miettinyt hyvin paljon blogini sisältöä ja sitä millaisista asioista haluaisin tänne kirjoittaa. Blogini on käynyt niin ylä- kuin alamäkiä viimeisen parin vuoden aikana, joka on pääosin johtunut oman elämän muutoksien takia. Tietenkin se harmittaa, etten ole pystynyt pitämään blogiani niin aktiivisena yhtäjaksoisesti vaikeinakin aikoina vaikka kuinka olisin halunnut. Se on omasta mielestäni täysin ymmärrettävää ja normaalia ettei asiat aina voi mennä ihan niinkuin itse haluaisi. Tällä hetkellä intoa tähän on enemmän kuin koskaan ja tuntuu, että kaikki palaset ovat jälleen kohdallaan. Olen aina rakastanut bloggaamista ja sitä, että täällä pystyn tuomaan omia ajatuksiani esille ja kertomaan omasta elämästäni. Tämä on ollut kuitenkin pieni päiväkirjani jo siitä lähtien kun sain kirjoitettua ylioppilaskirjoitukset pois alta ja päätin vihdoin uskaltaa luoda oman maailmani, jonne voin taiteilla omaa kädenjälkeä. 


Itse henkilökohtaisesti pidän paljon postauksista, joissa on aitoa tarinaa ja missä käydään läpi aiheita, joihin itse pystyy hyvin samaistumaan. Tietenkin rakastan myös pukeutumiseen liittyviä aiheita, vinkki- postauksia, kosmetiikkaan liittyviä mielipiteitä sekä ehdottomasti eri matkakohteiden plussia ja miinuksia. Pää pursuaa tuhansista eri aiheista ja ideoista, mutta haluaisin kovasti kyllä tietää mikä nimenomaan teitä siellä ruudun toisella puolella eniten kiinnostaa ja mitä haluaisitte enemmän nähdä mun blogini puolella. Mielelläni kirjoittaisin mielummin aiheista, joita teitä kiinnostaa ja joista voisi olla teille myös hyötyä sekä apua tulevaisuudessa. 


Laittakaa rohkeasti omia vinkkejänne ja ehdotuksia postausaiheista tuonne kommenttiboksiin mulle tulemaan. Odotan jo innolla, mitä ideoita teillä on mulle antaa. Kiitos kovasti jo etukäteen! 


Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille teille ihanille.  



4 kommenttia:

  1. Kuulumisia ois kiva kuulla! Ja asupostaukset kiinnostaa aina, kotipostauskin vois olla kiva kun sulla on niin kiva sisustustyyli :)

    VastaaPoista
  2. Mua kiinnostais kovasti tietää enemmän sun työstä, millasta se on ja mitä hyviä sekä huonoja puolia siinä on? :) Olis myös tosi kiva tietää enemmän siitä, miten hait vaatekauppaan ja miten pääsit, oisko sulla itellä omia vinkkejä niille jotka haaveilee vaatekaupassa työskentelemisestä? ( esim. minä :D )

    VastaaPoista
  3. Sun asupostaukset ei kyllä koskaan petä, oot aina niin mielettömän kauniina!!!! <3

    Ootko koskaan harkinnut vloggaamista? Olis tosi kiva jos rupeaisit pitämään sellaista myös!! ;)

    VastaaPoista
  4. Asupostaukset on mun lempparit!!!!!!!! <3

    VastaaPoista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi