29. toukokuuta 2017

20 FAKTAA MINUSTA


Untitled

1. Olen kasvanut ja asunut melkein koko ikäni Tampereella. Pääkaupunkiseutu tosin houkutteli mua muuttamaan viime vuonna siihen malliin, että oli pakko päästää tutusta ja turvallisesta kotikaupungista viimein irti.

2. Perheeseeni kuuluu neljä tärkeintä ihmistä. Inspiroiva, itsenäinen ja vahva yrittäjä-äiti. Rauhallinen, rento ja poliittisesti erittäin aktiivinen isä. Sympaattinen, positiivinen ja maailman parhaimmalla huumorintajulla maustettu pikkuveli. Hyväntahtoinen, erittäin ahkera ja ihanin poikaystävä, jonka Helsinki toi viime vuonna elämääni. Lasken perheeseeni myös läheisimmät ja rakkaimmat ystäväni.

3. Työskentelen kansainvälisesti tunnetussa vaateliikkeessä - Zaralla, joka on varmasti aaaaaaika monelle tuttu vaatemerkki. Ehdin työskennellä talossa parisen kuukautta osa-aikaisena myyjänä, kunnes minulle tarjottiin paikka kokoaikaisena visualistina. Visuaalisuus ja luovuus ovat aina olleet osa minua, jonka takia tartuin työtehtävään harkitsematta. Visualistin töitä olen tehnyt nyt vuoden verran ja pidän siitä erittäin paljon.

4. Olen pitkään halunnut perustaa oman yrityksen - minkälaisen? No siihen mulla ei ole vielä kenellekään vastausta. Mun perheessäni ja lähipiirissäni on paljon yrittäjiä. Esimerkiksi äitini toimii yrittäjänä Tampereen kauppahallin lounas-kahvilassa, poikaystäväni puolestaan omistaa auto-pesulan täällä Helsingissä ja läheinen ystäväni perheineen omistaa suosittuja ravintoloita Tampereella. Itse en näe itseäni kahvilan, ravintolan enkä kyllä pesulan omistajana. En ole löytänyt ihan vielä sitä omaa juttuani, mutta uskon ehkä pian sekin alkaa itselleni selviämään.

5. En ole lukion jälkeen lähtenyt jatko-opiskelemaan. Hain lukion jälkeen yliopistoon kolmesti toivoen pääseväni kauppikseen opiskelemaan. Ensimmäisellä kerralla hain ihan ilman, että olin panostanut lukemiseen. Toisella ja kolmannella kerralla pisteet jäivät puolestaan ihan muutamista kiinni. En päässyt varasijoiltakaan valituksi, joka tietenkin murskasi kolmannella kerralla motivaation tuhansiksi palasiksi. Sen jälkeen en ole pahemmin koulunpenkille takaisin haaveillut. Henkilökohtaisesti en ole ollenkaan opiskelija, pänttääjä tyyppiä, sillä opin asiat paljon paremmin käytännössä itse tekemällä kuin liitutaulua tuijottamalla.

Untitled

6. Lempi elokuvani on ehdottomasti White Chicks. En kyllästy siihen elokuvaan I K I N Ä ja nauran kerta toisensa jälkeen maha täysin kippurassa.

7. Tietokoneeni sekä puhelimeni ovat molemmat Applelta. En tiedä tulenko koskaan vaihtamaan kummankaan laitteen merkkiä mihinkään muuhun, sillä olen niin tottunut ja koukussa Applen järjestelmään.

8. Mulla on napakoru. Hankin sen joskus teinivuosina, enkä ole siitä vieläkään luopunut. Olen monesti miettinyt ottavani sen pois, mutta ilman sitä korua napani näyttää rumalta kahden lävistys reiän ympäröimänä.

9. Osaan viheltää sormet suussa. Jep, todella ylpeä tästä taidosta.

10. Harrastin nuorempana lentopalloa 6 - 7 vuotta. Rakastin lajia yli kaiken ja pidän siitä kyllä edelleen. En tosin muista, koska viimeksi olisin pelannut lentopalloa saati sitten koskenut koko palloon...

Untitled

11. Olen herkkujen ystävä. Välillä toivoisin, etten tykkäisi makeasta ollenkaan, jotta herkuttelu pysyisi kunnolla kuosissa. Suklaa on esimerkiksi mun suurin heikkous.

12. Rakastan niin paljon tatuointeja ja haluaisin niitä ehdottomasti lisää. Itseltäni löytyy yksi tatuointi decolteen kohdalla, jossa lukee omalla äidinkielelläni Daya gyan. Se tarkoittaa suomennettuna, rakas äiti. Sain sen äidiltäni syntymäpäivälahjaksi kun täytin 22. En aluksi kertonut mitä tai mihin sitä mustetta olen laittamassa. Palattuani kotiin näytin tatuointini ensimmäisenä tietenkin äidilleni. Häneltä valui kyyneleet, halasi mua tiukasti ja kehui tatuointia todella hienoksi. En yhtään odottanut tuollaista reaktiota, varsinkaan meidän mammalta, joka ei ole koskaan lämmennyt tatuoinneille. Veljelläni on tismalleen samassa kohdassa tatuointi, jossa lukee äidin nimi meidän omalla äidinkielen kirjaimilla.

13. Pelkään ampiaisia kuollakseni. Oon se nolo tyyppi, joka ei pysty istumaan pöydässä normaalisti siihen asti kunnes se inhottava otus pörräilee ohitse.

14. Pelkään myös kauhuelokuvia. En pidä niistä yhtään enkä mielelläni katso niitä ollenkaan. Kauhutarinoita tosin tykkään kuunnella, mutta nekin alkaa pelottaan.

15. Matkustelu on parasta mitä tiedän. Haluaisin käydä jokaisessa maassa elämäni aikana. En tiedä onko se täysin mahdollista, mutta aina sitä voi unelmoida. Odotan aina täysin innolla uutta reissua ja uusia seikkailuja. Parhaimmat muistot tulevat mielestäni ehdottomasti passi kourassa.

Untitled

16. En pidä kiukkuisista ja toisiin ihmisiin pahaa oloaan purkavista ihmisistä. Mun mielestä hyvät käytöstavat tulisi oppia jo kotona. Hyvät käytöstavat pitäisi myös muistaa sosiaalisessa mediassa.

17. Pidän siivoamisesta ja asioiden järjestelystä. Kotini sisustus on mulle tärkeää, tykkään että kämppä on siisti ja harmoninen, sekä omaa silmää miellyttävä. Mua ahdistaa sotku ja turhan roinan kertyminen. En todellakaan sano etteikö mun pieni yksiöni välillä räjähdä käsiin, mutta silloin kun se räjähtää niin siivousvimma iskee kyllä aika nopeasti.

18. Tykkään meikata ja laittautua, mutta mua ei häiritse ollenkaan kulkea ihmisten ilmoilla räjähtäneen näköisenä. Joko laittaudun pitkän kaavan mukaan tai en tee itselleni yhtään mitään. There's no between.

19. Pidän hurjan paljon kaikenlaisista ulkoilu aktiviteeteista. Esimerkiksi parisen viikkoa sitten käytiin Flow Parkissa polttari porukan kanssa ja ei mooooorjens mikä mesta! Flow Park käynti oli omalla kohdallani ensimmäinen, muttei todellakaan viimeinen. Suunnittelen täällä jo ihan riemuissani seuraavaa käyntiä.

20. Yksi unelmistani olisi asua ulkomailla. Rakastan Suomea, se tulee aina olemaan kotini, mutta en usko, että tulen asumaan täällä loppuelämäni. Kovasti yritän tehdä töitä sen eteen, että voisin tulevaisuudessa muuttaa jopa pysyvästi jonnekin päin maailmaa.
  Untitled

Siitä onkin ihan kunnolla aikaa kun viimeksi kirjoitin postauksen faktoista liittyen itseeni. Tässä matkan varrella sinne ruudun toiselle puolelle on varmasti eksynyt uusia kasvoja, joten ajattelin tämän postauksen avulla hieman kertoa itsestäni. Toivottavasti piditte!

Tästä onkin hyvä aloittaa tuleva viikko, mahtavaa maanantaita tyypit!


Seuraa myös:




4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! ❤️ Kiva saada tietää vähän enemmän semmosia juttuja mitä ei ehkä normaalisti tulis esille 😄 Ihanan pirtsakka oot, tykkään kovasti lueskella sun postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiiiii niin mahtavaa kuulla!!! <3 Kommenttisi lämmitti sydäntäni, niin superia kuulla että siellä on joku joka tykkää lueskella mun höpinöitäni. Se merkistee mulle paljon! <3

      Poista
  2. Kiva postaus!! Ootko muuten muslimi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Aihe on hieman monimutkainen ja henkilökohtainen, joten päätän olla kirjoittamatta siitä mitään blogini puolella :)

      Poista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi