25. toukokuuta 2016

WHITE & BEIGE

DSC_0520 mona DSC_0460 mon

liivi, housut, hattu, sormus ja korvakorut Gina Tricot / toppi ja laukku Zara / kengät Ralph Lauren 


Rakastan viikonloppuja. Mun uuden työnkuvan puolesta saan onnekseni nauttia täysillä ihanista ja rentouttavista viikonlopuista. Kahden vapaapäivän ansiosta, pystyn viettämään kiireettömästi aikaa ystävieni kanssa tai lähteä perheeni luokse Tampereelle. Tosin, näihin mun aamuvuoroihin mä en ole vieläkään alkanut tottumaan. Mulla on jokaisena arkiaamuna joko kuudelta tai seitsemältä herätys, mikä tarkoittaa sitä, että ajoissa täytyisi olla unten mailla. Tämän kanssa mulla on ollut aikamoista taistelemista, sillä unille en malta millään mennä ajoissa. Ahkerana torkuttajana aamut saattaa välillä venähtää ja pieni kiire on tässä moneen kertaan ehtinyt jo iskeä. Tästä syystä mun arkipäivien lookki yleensä koostuu meikittömästä naamasta, nutturatukasta ja firmamme uniformusta. Viikonloppuisin jaksaakin sitten enemmän panostaa siihen lärviin ja vaatetukseen.

Tulevana viikonloppuna päämääränä olisi jälleen Tampere, sillä ikävä on suuri!




4 kommenttia:

  1. Jeee ihanaa, että postailet taas! Mihin päin helsinkiä muutit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaukseni tähän kommenttiin tuli nyt hiukan myöhässä, pahoitteluni siitä! :'D Mutta kiitos paljon kommentistasi <3

      Poista
  2. Kukkuluuruu, Vieläkö blogaat? Olen uusi lukijasi, löysin vasta tänne, kahlasin läpi varmaan koko "tuotantosi" :D Sulla on ihana tyylitaju ja mukava leppoisa ja rempseä kirjoitteluun. Jäin kaipailemaan.

    Terkuin Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggailen edelleen, ei huolta :') Aivan ihana kommentti sinulta, kiitos aivan super paljon <3 Pahoittelut, että vastaan kommenttiisi näin myöhään!

      Poista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi