28. joulukuuta 2014

PARAJUMPERS


201411102250412020415555


Parajumpers Long Bear 

Viime viikolla ostin itse itselleni mitä upeimman ja kauan harkitun joululahjan, Parajumpersin untuvatakin mallissa Long Bear. Parajumpers on italialainen merkki, joka on saanut inspiraatiota Alaskassa ääriolosuhteissa työskentelevistä pelastuslaskuvarjohyppääjistä, parajumperseista. Takissa on laadukas untuvatäyte, päällinen on erityiskäsitelty hyvin vettä ja likaa hylkiväksi ja muhkean hupun karvareunus on aitoa suomensupin turkkia, jonka alkuperä on tehty Suomessa.

Olin sovittanut monta eri merkkistä ja mallista takkia, mutta mikään sovittamistani takeista ei täyttänyt laatimiani kriteereitä eivätkä istuneet päälläni yhtä hyvin kuin tämä kaunis yksilö, johon sitten lopulta päädyin sijoittamaan säästämäni rahani. Etsin nimenomaan naisellista parkapituista untuvatakkia ylellisellä ja hyvännäköisellä ulkomuodolla maustettuna, joka olisi todella laadukas, korkeatasoinen sekä superlämmin talveen. Nyt näin kahden viikon käytön jälkeen voin sanoa, etten kyllä kadu hetkeäkään päätöstäni, vaikka takkiin pulitikin aika paljon rahaa. Ei ole tarvinnut montaa kerrosta vaatetta ahtaa päälle, kun itse takki on pitänyt tämän vilukissan erittäin lämpimänä. Parajumpersin talvitakkeja löytyy ainakin omien tietojeni mukaan Stockmannilta, Putiikki Rannalta, Ajattaresta sekä Aukiasta, josta tosiaan kävin ostamassa omani. Tietyissä asioissa haluan panostaa laatuun, hyvänä ja loistavana esimerkkinä ovat neljä vuotta vanhat, erittäin rakkaat, äidiltäni joululahjaksi saadut Uggini, jotka ovat edelleen hyvässä kunnossa ja pitävät varpaani hyvin lämpöisenä. Multa läytyy kaapista kolme Everestin parkatakkia, kolmessa eri värissä, jotka ovat ostettu edellisvuosina ja joihin olen kyllästynyt aivan kokonaan. Ne ovat kyllä ihan lämpimät, mutta ne eivät sovi arkiseen tyyliini enään ollenkaan ja ovat omaan makuuni liian rennot ja sporttiset. Aijon myydä kaksi pois tieltäni ja pitää yhden ulkoilutakkina kauppareissuille ja salille.

Nyt ei toivottavasti tarvitse enään pitkään aikaan stressata uuden talvitakin ostamista!




6. joulukuuta 2014

PURPLE RAIN

DSC_0225 DSC_0312 21 DSC_0315 DSC_0224 2 DSC_0277

toppi Gina Tricot / housut ja korvakorut Cubus / kengät ja laukku Zara 

Ihanaa Itsenäisyypäivää kullanmurut! Tämä postaus ei kyllä liity millään lailla Itsenäisyyspäivään, pikkujouluihin tai edes joulukuuhun. Päätin silti laittaa nämä elokuussa ikuistetut juhla-asu kuvat, sillä tänään olisi tiedossa vähän juhlimista. Ystäväni ovat järjestämässä hienot Itsenäisyyspäivä paardit, joihin olisi tänään tarkoitus mennä! Ihanaa päästä pitkän työputken jälkeen vähän irrottelemaan ja nauttimaan ihanien ystävieni seurasta. ;)