14. elokuuta 2013

Last weekend


Mun piti viime viikonloppuna lähetä mökille synttäreitä juhlistamaan, mutta tapahtui matkan varrella muutama hassu mutka, joten tieni päättyikin Helsinkiin lauantaina aamupäivällä. Rakas ystäväni Shirin oli lähtenyt jo muutamia päiviä aikaisemmin pääkaupunkiseudulle ja likat olivat perjantaina Flow-festareilla nautimmassa mielettömän upean Alicia Keysin hittikappaleista. Mua itseäni harmitti älyttömän paljon, etten päässyt perjantaina sinne mukaan fiilistelemään, sillä töitä pukkas ja vapaita ei olisi millään herunut. Lauantai-iltana lähdettiin ulos juhlimaan, mikä sujui niin hyvin ja kaikilla oli todella hauskaa - sunnuntaina aamulla ei kyllä enään naurattanut. Onneksi päänsärkyyn auttoi herkullinen lounas Vapianossa ja ihana shoppailukierros Helsingin keskustassa. Sunnuntai meni pääosin meidän yhteisten helsinkiläisten ystäviemme näkemiseen, mikä oli aivan ihanaa, sillä heidänkin näkemisestä oli taas vierähtänyt hetki aikaa. :)




10 kommenttia:

  1. Sä se osaat sitten aina olla niin tyylikäs!! <3

    VastaaPoista
  2. Olettepas te kaikki olleet niin kauniina liikkeellä :) Pakko sun asua vielä kommentoida sen verran, että aivan upea!! Oot niin uskomattoman kaunis ja sun blogisi on todella todella ihana, tykkään ja paljon!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiiiiiiirmu paljon kiitoksia ihanista kehuista <3

      Musta on aina niin ihana kuulla, että blogistani tykätään, lämpimästi tervetuloa! :') Kiitokset vielä!

      Poista
  3. Ihana tyyli sulla! Kävikö tuo tragus kipeää kun otit sen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:')

      Mua ei sattunut yhtään! Se ammuttiin mulle tohon nipukkaan sekunissa ja kipu ei ollut kummoinen. Tottakai sen jälkeen siihen vähän särkee, eikä pysty toisella korvalla kunnolla nukkumaan, mutta muuten ei yhtään:) Riippuu kyllä kanssa ihan ihmisestä. Mun muutamalle kaverille on tehty neulalla ja ne on sanonu, että niitä on hieman sattunu.

      Poista
    2. No kiva kun viitsit vastata näin tyhmään kysymykseen koska yksilöllistähän se on niinkuin mainitsit jo! :)
      Erikoista että sua on niinku ammuttu eikä ole neulalla laitettu...
      Itsellä on nenäkoru ja haluaisin lisäksi tuon traguksen ja napakorun (sullakin taisi olla, voisit tehdä joskus postauksen niistä ja videopostauksia) jajaja lässytinpäs mä mut joo ihailen sun tyyliä ja ihanaa kun jaksat aina vastailla kommentteihin tosi huomaavaista!!!! :))))

      Poista
    3. Mikään kysymys ei ole tyhmä ja ilomielin mä vastailen kommentteihin! :)

      Mietin kanssa samaa, mutta ihan hyvä vaan, että se mulle tohon sillä pyssyllä ammuttiin koska vihaan neuloja ja jotenkin musta tuntuu, että se kipu sillä neulalla on ihan erilainen. Napakorukin löytyy eikä se ollut niiiiin paha kuin mitä luulin, mutta jälkeenpäin siihen hieman särkee. Hhahhaaha, voin pistää nuo toiveet harkintaan ;)

      Poista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi