4. elokuuta 2013

Black and gold



paita Gina Tricot / maxihame JC / kaulakoru Gina Tricot / käsikoru Primark / kengät Kotimaasta  

Heipähei ihanat! Mulla on ollut aivan huikeen ihana viikonloppu takana, toivottavasti myös teilläkin. :)
Timo pääsi viikonlopuksi jälleen lomille, jonka kanssa mun viikonloppu on lähinnä vierähtänyt. Eilen lähdettiin tien päälle kohti Turun kaupunkia ystäviemme luokse. Ennätettiin onneksi Zarassakin käymään, jossa paloi taas mukavasti rahaa niinkuin aina, muttei kuitenkaan turhaan, sillä tein aivan iiiihanat löydöt! 

Perjantaina mun töitteni jälkeen lähdettiin Timon kanssa syömään, jonka jälkeen ehdittiin hetken ihastella kukkaisviikkojen meininkejä keskustorilla ennenkuin meidän leffa lähti pyörimään. Ennen näitä, me käytiin nappaamassa kuvat asusta, joka oli samalla myös mun perjantai päivän työasu. Lyhyt paituli (jota kutsun mielummin vaikka napapaidaksi) on mun ehdoton suosikki tällä hetkellä! Niitä tuli muutama viikko sitten myymälään neljässä eri värissä, (musta, valkoinen, harmaa ja pinkki) joista halusin ehdottomasti tämän mustan. Asuuni lisäsin hieman kultaisia koruja, jotka toimivat mielestäni kuin nenä päähän mustan värin kanssa ja kotimaastani ostetut täydelliset sandaalit, joilla on aivan ihana kävellä! Ensimäiset kenkulit varmaan, jotka eivät ole aiheuttaneet rakkoja mun jalkoihin! Uskomatonta kyllä, sillä saan aina uusien kenkien ensimäisellä käyttökerralla mukavat määrät rakkuloita molempiin jalkoihin. Ihme vammajalat.

Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa nuppuset! Toivotaan myös, että aurinko paistaisi huomenna yhtä ihanasti kuin tänäänkin! :)




8 kommenttia:

  1. Ihana asu! Mäkin haluaisin ton saman paidan, kävin kyseleen sitä jo liikkestäkin mutta silloin sitä ei vielä ollut myynnissä, ehkä mä tällä viikolla käyn ostamassa itselleni yhden valkoisena tai mustana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3

      Suosittelen käymään jo heti huomenna, sillä noita napapaitoja on myyty aika paljon! Meidän hämeenkadun liikkeessä tuota paitaa löytyy harmaana vielä aikalailla, mutta valkosta, mustaa ja pinkkiä on laitettu jo aleen, jotka löytää 10 euron alehinnalla.

      Muista tarkistaa koskikeskuksen ja ideaparkinkin liikkeet jos hämpillä ei kokoja löytyny! :)

      Poista
  2. Tosi kiva asu, sulle sopii tollanen napapaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Riikka <3

      Ostin kolme muuta napapaidan tyylistä yläosaa, kun ei yksi tainnut riittää! :D

      Poista
  3. Ihana asu ja ihana blogi! :))

    http://crushonfash-style.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti upeus <3

      Sun ihanaa blogia jo seurailenkin! :)

      Poista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi