7. elokuuta 2013

Birthday party



paita Zara / sortsit Zara / kengät Zara / laukku DKNY / kello Michael Kors / kaulakoru Gina Tricot


Vietimme rakkaan lapsuudenystävämme Lindan (keskellä) syntymäpäiväjuhlia Helsingissä muutama viikko takaperin. Aloittelupaikkanamme toimi Lindan poikaystävän isoveljen omistama suloinen pieni baari/pubi nimeltä Finnegans, jonka sijainti on Tuusulassa. Kapakan ystävällinen omistaja tarjosi koko illan juomat meidän seurueelle (tajuttoman hyvät sellaiset) kaunottaren synttäreiden kunniaksi, mikä oli mun mielestä aivan ihastuttava ele häneltä. Synttärisankarin ihana poikaystävä, Cankut - artistinimeltään Ridi, (jonka upeita luomuksiaan voitte käydä ihastelemassa hänen omilta nettisivuiltaan, http://rididom.com/otti kameran jemmaan ja päätti pystyttää pienen kuvausstudion baarin takaosaan. Siellä hän sitten napsi kuvia meistä neitokaisista koko illan ja välillä pääsin itsekin kameran taakse leikkimään valokuvaajaa ammattilaisten lelujen sekaan. Aloittelupaikastamme jatkettiin iltaa The Tiger yökerhoon, jonne Lindan poikaystävä oli varannut vip-puolelta yllätyksenä pöydän skumppineen ja juomineen. Tämän paremmaksi meidän ilta ei olisi mitenkään voinut mennä. Vaikka seuraavana päivänä nukkumatin unihiekkaa oli säkkikaupalla silmien alla ja jalkoja kolotti älyttömästi kaiken sen tanssimisen jälkeen, oli meillä siitä huolimatta aivan huikean hauska ilta takana. ;)




18 kommenttia:

  1. Oli kyl ihan älyttömän ihana ilta. Thank you my love! <3 - u know who ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiiiiiin oliii;) jynkytys musa oli ainakin monskin mieleen, hahahah!
      Kiitos itselles rakas, miss you! <3

      Poista
  2. Ihan superkiva asu taas! :)) ja hain muuten sen harmaan hameen ;)

    http://crushonfash-style.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunotar! <3

      Oiiii, se on kyllä täydellinen lisä vaatekaappiin;) eikä kukkarokaan siinä kauheesti kärsiny!

      Poista
    2. ei todellakaan! mut löysin samalla reissulla monta muuta juttua jotka haluan.. eli kukkaro tulee vielä kärsimään... :D

      Poista
    3. Hahahaahah ihana! :'D
      Onse shoppaileminen vaan yksinkertaisesti niin parasta <3

      Poista
  3. Vitsi kuin ihania kuvia, ootte kyllä kaikki niin kauniita :) JA TUO BANNERI!!! Ihan ku jostain voguesta :D Ihan järisyttävän kaunis, tekis mieli vaan tallentaa tuo kuva johonki jemmaan ku tuo on niin upea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos itse kaunotar! :)

      Aaaaaaaaaaaaaahahaha, ooot niiiiiiin sulonen! <3 Tirautin melkein kyyneleen, kun nauroin niin paljon. Vogueen pääseminen olisi kyllä sellainen unelma.... joka toutuisi vain mun unissani! :DD Kiitos hirmusen paljon, olet IHANA! :')

      Poista
  4. Oot todella upeena! Löysin sun blogin muutama päivä sitten ja oonki käyny aikalailla kaikki postaukset koko blogista läpi, im in love!!! Sä hehkut jotenki positiivista energiaa, aivan ihanaa:) löysin sun viimevuotiset bodrum postaukset, itse oon ylihuomenna lähössä kans bodrumiin niin ajattelin että olisko sulla jotain ruoka,shoppailu tai muita koskevia vinkkejä?:)) varasitteko muuten kos-vierailun jo heti matkan yhteydessä vai vasta paikan päällä? Anteeks kauhee romaani! Kiitos jos viittit vastata!
    Oot ihana!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herrrranjumala! :D Alkuun asti ei tarvitse rullata, voi tätä myötähäpeän määrää, hahaha! Täytyis tehdä jokupäivä mieni blogisiivous ja vähän poistella joitakin iiiiiiikivanhoja postauksia.

      Kiitos tuhannesti ihanista sanoista, awww ihana oot! <3

      Voi ilomielin voin kertoa omia kokemuksia Bodrumista, mun mielestä aivan ihana kaupunki, siis niin ihana! Se oli mun ja Timpan ensimmäinen yhteinen reissu kahdestaan, mikä teki meidän reissusta vielä täydellisemmän. :)

      Ruoka: Me syötiin aina milloin missäkin. Tykätään molemmat hirveesti kebabista, jota tuli syötyä ihan koko sen vuoden edestä. Aika läskimeiningillä mentiin. En muista kaikkia ravintoloita missä syötiin, mutta yks lemppari oli Zaray Zetas (en tiedä kirjotinko oikein, mutta lähelle tuon niminen ravintola) jossa syötiin montakin kertaa. Hyvää oli, eikä hinnatkaan olleet hirveen kalliita. Mäkkäri ja King Burger löytyy jos ruoka ei maittanu. :D

      Shoppailu: Me tehtiin Timpan kanssa tosi kivoja ostoksia, jotka oli ainakin meidän mieleen. Siellä Bodrumin keksustan lähettyvillä on ostoskeskus nimeltä Oasis shopping center, jossa kannattaa käydä, jos kaipaa shoppailtavaa. Ostarissa on esimerkiks Mangon, Lacosten, Niken... liikeitä. Kaikki ei tuu mieleen, mutta googlettamalla varmasti löytyy enemmän tietoo niistä. Bodrumin ihan siellä keskustassa on kanssa kivoja liikkeitä. Siellä on myös paljon niitä feikkikauppoja, joissa kannattaa yrittää tinkiä, jos sieltä jotain haluat. Mä en jaksanu harrastaa sellasta, sillä muutaman kerran käytiin eikä me tultu heidän kanssaan millään mihinkään sopuun hinnasta. Mitään ei niistä liikkeistä tullu ostettua. Heittävät aikalailla yläkanttiin niitä hintoja. Lemppariliike siellä iiiiihan keskustassa oli Mudo Collection, jossa on aika sellanen Sailor henkinen tunnelma ja vaatetuskin on ihan sen mukainen. (jos luit meidän ruotsi postauksen, niin meidän molemmat sailorkenkulit on sieltä ostettu!) Siellä satamaa pitkin kävellessä ihan sinne päähän (ohi starbuckisin) löydät kivan ostoskadun, jossa on sitten enemmän niitä kalliimpia liikkeitä. Itse ostin sieltä kesäale hintaan ihanat hilfigerin sailorbaltsut! Siellä oli myös Leviksen liike ja toinen Mudo Collectionkin. Toinen ihan lempparikauppa oli sellanen pieni liike, josta ostettiin ihan täysin käsintehdyt kengät. Kirjotinkin siitä mun Bodrum postauksessa. :)

      Kulkeminen: Jos teidän lomakohde on Bitezissä tai Gumbetissa niin halvimmalla pääsee Domlus vai olikohan se Dolmus, no enivei jommallakummalla niitä busseja kutsuttiin, niin todella halvalla paikasta toiseen. Oiskohan ollu 1,50e suunta. Taksilla on sitten pikkusen kalliimpaa - käytettiin niitä kaks kertaa.

      Kos: Me ostettiin ihan sieltä meidän lomakohteen kaduilta ne liput, maksoi muistaakseni 16 euroa. Siellä on kadut täynnä sellasia pikkutoimistoja, jotka myy tollasia päiväreissuja turisteille. Niitä hintoja kannattaa vertailla, eikä ostaa heti ensimäisestä vastaan tulevasta sillä niitä on todella paljon. Toinen kanssa mitä suosittelen on boat trip! Se laiva kiertää varmaan 8-10 eri saarelle, jossa sitten pääsee hyppiin laivasta mereen, snorklaa ja vaikka mitä kaikkea muuta! Niin ja hei kannattaa mennä heti loman ekana päivänä Turkish Bathiin jos vaan haluat. Meitä harmitti ihan sairaasti ettei me menty loman alussa, koska se kuulemma edesauttaa sun tulevaa rusketusta pysymään pitkälle syksyyn. Tosin jos sulla on herkkä iho ja palat helposti niin se ihokuorintakylpy ei ehkä kannata. Palaa tuplasti helpommin! Niin ja tohon palamiseen - muista/muistakaa käyttää oikein kunnon aurinkovoiteita sillä se aurinko on PETOLLINEN. Me käytettiin +30 asteen aurinkovoiteita ja niiden päälle lisättiin sieltä ostettuja aurinkoöljyjä. :)

      Härreguuuuuud tota tekstin määrää. Tästähän ois voinu tehdä vaikka oman postauksen, hahahah! :D Toivottavasti sait jotain tästä irti. Tuu ihmeessä kyseleen lisää jos tuli jotain mieleen :)

      Oikein mukavaa reissua sulle, aaah pääsisinpä mäkin kauas pois auringon alle <3

      Poista
  5. Kerta toisensa jälkeen mun suu vaan loksahtaa aina auki! Sä oot niin upea♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän oikein herkistyy näitä ihania kommentteja lukiessa :') Kiiiiitos paljon! Itse olet upea <3

      Poista
  6. Voi kiitoos miljoonasti että jaksoit noinkin laajasti vastata!!! Auttoi ihan tosi paljon, jeee!!:)) huh, siis ihan mieletön apu tällaselle hätähousulle ku mä oon:D ei mulla muuta olis enään kun se että paljon se boat trip sit maksoi, muistatko yhtään?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ihana <3 Turhia kiittelet, ihan ilomielin vastailen ja autan:) Ihanaa, että musta oli hyötyä!

      Se makso vaan KYMPIN, eli super halpa päiväreissuks, pääset vaa ottaa aurinkoo ja nauttia meren maisemista- niin ihana! Tosin siellä laivalla syöminen ja juominen maksaa sitten erikseen. (MUUTEN näihin matkoihin kuten myös Kossin-matkan hintaan sisältyy kuljetukset hotellilta satamaan ja matkan päätteeks myös takaisin. Ne kysyy hotellin nimen, jonka annat heille ja ne kertoo sitten moneltako teidät tullaan hakemaan. :) )

      Poista
  7. Ootpa ollut tosi nätissä asussa liikkeellä! Ihanan raikkaat nuo shortsit! :) Löysin sun blogin jonkun toisen blogin kautta ja lisäsin heti suosikkeihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3 Sortsit ovat kyllä olleet ahkerassa käytössä tämän kesän, niin ihanat!

      Oi miten ihanaa, toivottavasti saan susta pidempiaikaisen lukijan! Lämpimästi tervetuloa seurailemaan blogia :)

      Poista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi