11. kesäkuuta 2013

Navy blue and white



paita ja balleriinat H&M / sortsit Gina Tricot / laukku Louis Vuitton / kello Guess

Minä ja yksinkertaisen asuni viimeviikolta.
Liiketalouden pääsykokeet olivat viimeviikolla ja tänään suoritin kauppatieteiden kokeen pois alta. Kokeen jälkeen tuntui niin vapauttavalta ja tänään olisikin suunnitelmissa nauttia ja juhlia hieman sitä vapautta! Eilen en turhia stressaillut, sillä koko kevät on ollut yhtä painimista näiden koekirjojen kanssa, joten päätin ottaa eilen ihan rennosti. Nyt vaan jännitellään heinäkuun alkuun saakka, miten tässä tulee sitten loppujenlopuksi käymään. Onneksi mulla on varasuunnitelmia siltä varalta, jos en tänä vuonna pääsekkään kouluun.
Mites teillä muilla liiketalouden tai kauppiksen kokeen tekijöillä sujui kokeet? :) 

Mulla olisi teille vielä sellaista ihanaa kerrottavaa, että olemme perheeni kanssa lähdössä ylihuomenna, Torstaina kotimaahamme lomailemaan. Hirveän kauan emme voi siellä olla töitteni takia, mutta olen kiitollinen siitä, että sain edes jonkun verran ns. lomaa. En malta odottaa, että pääsen näkemään kaikkia sukulaisiani, sillä suurin osa heistä asuvat siellä, enkä ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin. Matkustimme sinne viimeksi vuonna 2006, joten muutama pikkunen vuosi on ehtinyt vierähtää viimekerrasta. Kuulemma paljon on ajan mittaan asiat siellä muuttuneet parempaan päin ja kehitys on ollut hurjassa nousussa. Odotan erittäin innolla tätä matkaamme, koska Ruotsissa ennen asuva rakkain enoni ja hänen perheensä asustelevat tällä hetkellä siellä, joten voitte vain kuvitella kuinka huippua on päästä heidän luokseen. Ikävä on suuren suuri!

Only two days left and I will be in the place that sun loves, the place what I call home. :)


18 kommenttia:

  1. jumaleissshhön mikä rusketus!!!!! upea oot!!!

    VastaaPoista
  2. Miten ihanaa päästä omaan kotimaahan lomalle! Teethän postauksen kaikesta teidän kulttuuriin liittyvistä asioista? Mua ainakin hirveästi kiinnostais kuulla ja tietenkin nähdä paljon kuvia sun matkalta :) odotan innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana! Tottakai teen ja laitan tänne varmasti paljon paljon kuvia ;)

      Poista
  3. Upea tuo paita ja muutenkin kiva kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  4. Wautsi mikä kaunotar <3

    VastaaPoista
  5. Oikeesti mee pois oot niin kaunis ja toi tyyli! Oon kateudesta vihreä!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha lopeta höpsö!! Puhuu itse kaunis sekä ihanan tyylitietoinen;)

      Poista
  6. oioioi nii ruskettunut!! ite en oo kerennyt ruskettuu tänä vuonna viä ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sitä ollaa vähä keritty makaa siellä auringon alla ;D onneks rusketun muutenkin tosi helposti:)

      No onneks on vielä koko kesä aikaa ruskettua! ;)

      Poista
  7. Upea! Hyvää reissua, missä maassa juuresi ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon<3 Juureni ovat Kurdistanista, pohjois Irakista. :)

      Poista
  8. ihana mikä paita ja upeet hiukset : )

    www.terhisuanto.blogspot.com

    VastaaPoista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi