7. toukokuuta 2013

My room

Kävimme muutama viikonloppu siitten Timon kanssa Ikeassa ''pienen pienellä kierroksella''. Mulla ei ollut suunnitelmissa ostaa mitään muuta kuin valkoisia henkareita vaatekomerooni, sillä kyllästyin niihin mun aikaisempiin ruskeisiin puuhenkareihin. Tietenkin tässä oli suurena syynä myös se, että halusin huoneeseeni enemmän valkoista väriä, jopa sinne komeroonkin. Rakastan siis valkoista, se tässä tulikin jo ilmi. Kierroksen jälkeen huomattiinkin kassalla, että ostoskärryihin oli eksynyt vaikka mitä kaikkea muuta henkareiden lisäksi. Loppusummakin oli mukava kolminumeroinen, mutta päätin ostaa kaikki tarvitsemani tuotteet kerralla, ettei myöhemmin tarvitse siellä moneen kertaan ravata. Onneksi palkkakin oli saapunut mukavasti tilille tuhlattavaksi juuri ennen tätä pienimuotoista petollista ostosreissuamme. Huoneeni on saanut nyt vihdoin tarvitsemansa päivityksen, mutta enään se on sängynpäätyä vaille valmis. Muhkean sänkyni mukana tuli sängynpääty, jonka kankaan väri on harmikseni kokonaan tummaa, siitä syystä olenkin heivannut sen pois pilaamasta vaaleaa värimaailmaa edustavaa huonettani. Ennenkun sen sijoitan takaisin huoneeseeni olen päättänyt tehdä sille pienen DIY muotoisen projektin. Päästän teidät nyt kurkkaamaan pientä matalaa majaani. :) 


Tässä on mun YO-ruusuja, jotka mun mammani antoi kuivua ja piti niitä aluksi meidän olohuoneessa koristeena. Myöhemmin halusin tämän omaan huoneeseeni. Osan oon onnistunut tuhoamaan, sillä osun tuohon kukkakasaan huolestuttavan usein, jolloin ruusujen lehdet putoilevat. Oon ajatellut tuon tilalle ihan oikeaa kasvia, mutten ole saanut sitä vielä aikaiseksi. En ole mikään maailman paras kasvien kasvattaja, enkä varmaan ikinä muistaisi antaa niille vettä. Veikkaanpa siis, että pysyn näissä kuolleissa ruusuissa vielä hetken aikaa.  


Lakanat ja nämä ihanat kuviolliset tyynynpäälliset vangistivat katseeni Ikeassa heti, enkä miettinyt sekuntiakaan niiden kotiuttamista. Lakanat ovat kahden hengen päällyslakanasettiä, ihanan freesit ja plussana tietenkin hennon valkoinen väri kukkineen. Kuvassa näkyvien tyynynpäällisten lisäksi ostin niille omat muhkeat tyynyt. Päälliset sekä tyynyt ovat molemmat kokoa 65x65.  


Peili tarttui myös mukaan Ikeasta. Vanha, kaunis, vintage peilini siirrettiin yläkerran eteiseen, jotta sain tämän hurjankokoisen peilin mahtumaan huoneeseeni. Meidän kodissa ei ole ainakaan pulaa peileistä, se on varma. Välillä pidän peiliä tuota vasempaa seinää vasten vaihtelun vuoksi ja öisin siirrän sen toisinpäin. Love it.


Vaatekomeroni sai raikkaan ilmeen heti kun valkoiset henkarit ilmestyivät taloon. Ostin yhdeksän pakettia niitä 8 kappaleen henkareita, eli yhteensä raahasin mukaani 72 valkoista uutta henkaria. Tämän tyytyväisempi en voisi tällä hetkellä olla. 


Tilasin sängylleni helmalakanan HobbyHallista viimeviikolla, joka saapui tänään. Lähdin sitä innoissani hakemaan ja kotiin tultuani unohdin kokonaan ottaa siitä kuvaa, mutta ylemmästä kuvasta näkeekin tuon valkoisen lakanan. Uskokaa tai älkää, kävin jokaisen nettisivuston läpi, mutten löytänyt täysin sopivaa helmalakanaa sängylleni. HobbyHallista löytyi onneksi tämä 100% puuvillalla lumoilevan helmalakanan, jonka väri oli onneksi puhtaan valkoinen ja koot olivat lähemmäs sitä, mitä halusin. Pelkäsin kovasti sen olevan kermanvalkoinen, mutta suotta.  


Ostoslistallani onkin seuraavana hankkia pienillä vetolaatikoilla varustetut valkoiset yöpöydät molemmille puolille sänkyäni, sillä sellaiset olisivat ehdottomasti enemmän kuin tarpeen!  


Mitäs mieltä te olette mun huoneesta? :) 

Jos haluatte tietää joidenkin tavaroiden hintoja tai mistä ne ovat ostettu, niin viestiä saa pistää tännepäin, laiskuuttani en jaksanut erikseen jokaisen huonekalun/koristeen/esineen kohdalle laittaa hintaa ja ostopaikkaa. :)


26 kommenttia:

  1. ei herranjumala miten IHANA huone!!!!!!! <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva ilike;) nyt pidät huoneen aina noin siistinä eiku ainahan se on ollut vai mitä monski:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Apua, kommentoikohan siellä nyt joku tuttu? Mitämitämitä... ainahan mun huone on siisti ;)

      Poista
    2. Naapurisi tyttöystävä haha

      Poista
  3. tosi nätti huone mona!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että tykkäät, kaunis kiitos <3

      Poista
  4. Ihan bueno ! Ite en nyt raaski rempata kun pitäis muuttaa pois mutta uuteen kotiin si ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos <3 Kova sisustusvimma puskee ja varmasti lujaa, sitten kun pääsee omaan kämppään muuttamaan ;)

      Poista
  5. Ihanan raikas, pääsee vaaleus kunnolla oikeuksiinsa kun toi aurinkokin malttaa vihdosta viimein pilkotella! Värimaailma välittää sellasen rauhallisen fiiliksen ihan ruudun toisellekkin puolelle, aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Satu <3

      Poista
  6. Aa aivan ihana!! Niin ihanan simppeli (:
    Mun huone on tällänen sekasikiö ja tällä hetkellä se odottaa pikaista maalausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinien maalaaminen saakin aikaan aika kivaa piristystä ja tietenkin uutta ilmettä huoneeseen ;) Ihanaa, että pidät ja kiitos hurjjjjasti <3

      Poista
  7. Oon vaan aina nii kateellinen tasta huoneesta! Kaikki mun lempparivarit ja toi komero tila!! Voi kun taallakin olis valmiiks kampissa kaapit! Helpottais nii paljon elama! :D
    BTW jos haluut jonkun kasvin sun huoneeseen ni suosittelen Orkideaa, valkoista. Ne on tosi tyylikkaita....jos hoitaa kunnolla ni ne elaa kans tosi pitkaan...ja jos kukat kuolee ni se kukkii aina uudestaan 6kk valein :)

    http://www.google.co.uk/search?q=white+orchid&hl=en&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=gXWKUY-HMoiBhAfIk4DwDQ&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1060&bih=625

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jila<3 Sain kyllä taistella tästä huoneesta kynsin ja hampain meidän äitiä vastaan, onneksi voitin, koska en tiedä miten olisin saanu kaikki mun rojut mahtumaan niihin kolmeen kaappiin, johon äiti joutu tyytymään;D. Joo siis meidän tädilläkään ei ollu mitään komeroita itse asunnossa?! Ne oli ostanu omiin huoneisiin armottoman kokoset vaatekaapit, jotta sai tavarat edes jonnekkin:D Tästä huolimatta muuttaisin sinne Lontooseen heti jos vaan olis mahdollista<3 Ja hei kiitos vinkistä, orkidea olis kyllä aivan ihana!!

      Poista
  8. Wau ihana huone sulla ja toi värimaailma on niin ihanan hempee :)

    VastaaPoista
  9. Aivan täydellinen huone!! Just tällasen mää kans haluaisin :) Heii, sullaha on se tikrumekko, siis se musta missä on se tiikeri siinä eessä nii mistä sellasia löytyy?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww. Kiitos kovasti<3 Tikrumekon ostin H&M:stä, Divided osastolta;) Makso vaan 9,95!

      Poista
  10. Aivan ihana huone ja tosi kiva blogi sulla! Liityn lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Uudet lukijat ovat aina tervetulleita, ihana kuulla jos sisältö miellyttää<3

      Poista
  11. Kyllä oon lukenu sun blogias pariin otteeseen. Ihan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwww ihana! Mukava kuulla, että oot tota mieltä <3

      Poista
  12. Ihana huone ! Mistä nuo valkoiset pyöreät pikku laatikot sun sängyn vieressä on ostettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ostin ne viime keväänä Stockmannin hulluilta päiviltä!

      Poista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi