28. helmikuuta 2013

Eva Clutch


Tässä se mun uutukainen nyt sitten on, Damier Azur kuosilla varustettu Eva Clutch. Olen aikaisemmin sanonut siitä, etten halua Azuria tai Monogrammia niiden nahkaosien tummumisen vuoksi, mutta tämän kohdalla tein poikkeuksen! Evan pieni monikäyttöisyys viehätti hyvin paljon ja kultainen laatta on kuin kirsikka kakun päällä. Yksinkertaisesti täydellinen. 

Laukkua kokeillessani mua palveleva miespuolinen myyjä sanoi, etten mä voi millään jättää tätä laukkua tänne, sun on ehdottomasti saatava tuo itsellesi. Ei siinä oikein muuta ratkaisua löytynyt kuin ottaa se tietenkin mukaan! Nyt loppu sitten laukkujen ostelut mun osaltani tällä kertaa. :) Katsotaan sitä sitten ensi vuonna uudestaan! 


25. helmikuuta 2013

Nude and peach





Kuvat: Fashionlista


Oon täysin rakastunut nuden ja vaalean persikan sävyihin! En kesällä varmaan muissa sävyissä esiinnykkään. Miksi sitten Eva Clutch esiintyy jokaisessa kollaasissa? Noh, tässä ollaan nyt hartaasti mietitty Damier Azur kuosilla varustettuun Evaan sijoittamista ja olen pääkoppani sisällä yhdistellyt jo valmiiksi asukokonaisuuksia tämän kaunokaisen ympärille etenkin kesäksi. Iskin silmäni tähän ensimmäisen luikkarini oston yhteydessä ja oivoi kun mun teki mieli se silloin ottaa sieltä mukaan! Itse käyttäisin laukkua juurikin näiden ihanuuksien kera. Multa löytyykin jo suuri osa näistä herkuista vaatekomerossani, mutta esimerkiksi keltaista ja vaalean persikan väristä jakkua ei vielä löydy. Oon aivan hullu jakkujen rakastaja, joten enhän mä ilman niitä voi kollaasejakaan näköjään tehdä! Tekevät mun mielestä asusta niin hienon ja asiallisen.

Ollaan tyttöjen kanssa lähdössä huomenna Helsinkiin shoppailureissulle ja aijon ehdottomasti käydä vilkaisemassa tätä haaveilujeni kohdetta. Mitäs mieltä olette, pitäisikö mun napata Eva Clutch mukaani vai ei? ;)


24. helmikuuta 2013

Liikuntapäiväkirja

Aloitin maanantaina käytttämään HeiaHeiaa liikuntojeni seuraamiseen ja ajattelin, että voisin silloin tällöin lisätä tänne bloginkin puolelle viikon liikuntoja. Merkitsen sinne jokapäivä päivän liikunnat ja tämän avulla pystyn hyvin seuraamaan mun treenailuja ja treenitavoitteita, joita olen asettanut itselleni. Oon nyt alkanut syömään huomattavasti terveellisemmin ja käyttämään niitä palautusjuomia, joten katsotaan jos pian alkaisi niitä tuloksiakin ilmestymään, toivon ainakin! Haluan tarkkailla mun kehittymistä urheilemisen ja kropan suhteen, joten tämä liikuntapäiväkirja on mun mielestä hauska ja mukava apu siihen. :) Liittykäähän ihmeessä tekin! Pääsette HeiaHeiaan suoraan napsauttamalla tästä!


Tämän viikon treenit näyttävät omasta mielestäni todella hyvältä. Laitoin itselleni viikkotavoitteeksi 10h ja saavutin sen. Olen niin ylpeä itsestäni. :) Tiistaina tuli tehtyä vielä 15 minuutin lumityöt treenailujen lisäksi, jonka unohdin merkata tuonne päiväkirjaan. Siinä jos missä tulee hiki! Kukaan meidän perheestä ei sitä osuutta ikinä jaksa tai vaivaudu tekemään, joten ainahan se jää automaattisesti mun tehtäväksi. Silloin tällöin meidän ihana naapuri auraa oman osuudensa lisäksi meidänkin, jos en ole kerennyt hoitamaan sitä itse. Tänään meinasin livistää spinning tunnilta, sillä siivoskelin kotona innoissani enkä meinannut lopettaa. (rakastan siivoamista) Sain siivottua melkein koko huushollin, onneksi kuitenkin lopetin ajoissa ja lähdin treenailmenaan! :)


Zara fur coat

housut, paita (london) ja takki Zara / kengät Jeffrey Campbell / kello Michael Kors / laukku Louis Vuitton 

Asu kuvaa torstailta, jotka otettiin ennen kun lähdin värjäyttämään hiuksiani Timon kampaamoliikkeeseen, jossa hän on töissä. :) Kuvissa näkyvä liukuvärjäys on nyt historiaa ja tilalle tuli takaisin musta hiusväri sekä samalla leikkasimme hiukan huonoja latvoja pois. En kyllästynyt liukuvärjäykseeni, vaan mua ärsytti millaiseksi hiuksieni väri oli muuttunut, epämiellyttävän kellertäväksi ja vaikka kuinka käytin hopeashampoota, ei se siitä paremmaksi muuttunut. En suostunut vaalentamaan niitä lisää, sillä ne olisivat vaurioituneet pahemmasta katastrofiseen kuntoon, joten päätin puolen vuoden erossa olomme jälkeen vaihtaa väirini takaisin mustaan. Täytyy varmaan kaivaa hiustenpidennykseni esille juhlapäiviä varten, nyt kun voi taas niitä käyttää. Olen tyytyväinen päätökseeni, sillä mulla on ollut niin ikävä tätä mun ''omaa'' hiusväriä. Tosiaan väri mitä mun hiuksiini laitettiin on pikimustaa, kun taas oma värini on mustanruskea, mutta onneksi ajan mittaan tämäkin tästä haalenee. Saatte kuvia heti, kun jaksan kameraan eteen vaivautua! :)

Kuvassa oleva karvatakki tuli ostettua Helsingin reissulta Louis Vuittonin laukun yhteydessä. Tämä on aivan ihanan lämmin ja pehmeä! Uusi rakkauteni. Paita ei nyt pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa, mutta tulette varmasti näkemään siitä kuvaa paremmin lähitulevaisuudessa. Lemppareihin kuuluva ostos Lontoon reissulta, samaten myös nuo housut! Kevään tullessa rakastan pukeutua vaaleisiin ja pastellin värisiin vaatteisiin, joita tuli ostettua paljon sieltä meidän matkalta. En malta enään odottaa, että nuo lumet sulaisivat pois. Vihaan talvea! 


23. helmikuuta 2013

Good hair day, every day



Voi että tätä ilon määrää! Sain poikaystävältäni tämän täydellisen huonojen hiuspäivien pelastajan, ghd muotoiluraudan, jota olenkin haaveillut ensitapaamisestamme lähtien. Olen tällä taivaallisella raudalla Timon työpaikalla hiuksiani kiharrellut sekä suoristellut ja olen kyllä sitä mieltä, että parempaa lopputulosta ei muilla raudoilla saa. Aivan uskomaton! Ylellisin muotoilurauta ehdottomasti tähän menneessä. Olen melkein joka vuosi sijoittanut uuteen rautaan, sillä ne eivät ole kestäneet mulla koskaan vuotta pidempään. Viimeisin rautani, Remington, kesti hyvin melkein vuoden, mutta se lakkasi toimimasta kauniina aamuna kesken kaiken. Onneksi mulla oli takuu ja sain uuden tilalle. Se on toiminut sen jälkeen hyvin, mutta se vaurioittaa mun hiuksiani hyvin paljon, vaikka ruiskuttaisinkin hiuksiini pullollisen lämpösuihketta. Ghd- muotoilurautoihin kannattaa ehdottomasti sijoittaa, jo pelkästään hiusten kuntoa ajatellen, vaikka sen tuotteet ovatkin hieman hintavia. Uskon, että minun ja ghd rautani yhteinen kumppanuutemme tulee kestämään hyvin pitkään! 

Tässäpä hieman sivistävää tietoa ghd muotoiluraudasta, johon olen syvästi rakastunut: 
  • Tuotteella on jopa kahden vuoden takuu.
  • Pakkaus sisältää raudalle suojan, joka peittää kuumat levyt käytön jälkeen. 
  • Classic Stylerissa ulkokuori pysyy viileämpänä.
  • Rauta lämpenee huippuunsa alle 20 sekunnissa, eli aikaa ei kulu odotteluu ja sopii täydellisesti aamu kiireisille! 
  • Muotoiluraudassa on pyöristetyt reunat, joiden ansiosta on entistäkin helpompi luoda täydellisiä kiharoita, laineita, korkkiruuveja ja tuulipuhtaan suorat hiukset. 
  • Mahdollistaa entistäkin tarkemman lämpötilan tasaisuuden, joten siinä ei tapahdu muutoksia käytön aikana ja muotoilun tarkkuus on pysyvää. Ei tarvitse montaa kertaa hiusosiota suoristaa. Näin käy monesti perus suoristusraudoissa, joissa jatkuvan suoristaminen tai kiharoiden vääntäminen vaurioittaa samalla hiuksia.
  • No-fear uniajastin, joka on henkilökohtaisesti mulle ehkä se tärkein ominaisuus tässä tuotteessa. Unohtuuko teillä joskus muotoilurauta käytön jälkeen päälle? No mulle tämä on tuttua juttua ja olen saanut siitä huudot moneen kertaan. Nyt mun ei tarvitse pelätä, että tulen polttamaan jonain päivänä meidän huushollin maantasalle. Uniajastin sammuttaa muotoiluraudan automaattisesti 30 minuutin kuluttua, jos rautaa ei käytetä. Tälläinen ominaisuus pitäisi mun mielestä olla kaikissa raudoissa.
  • Muotoiluraudassa on keraamiset lämpölevyt, jotka estävät hiuksien vaurioitumisen ja katkeilun. Näiden levyjen ansiosta hiuksiset saavat hohtavaa kiiltoa ja pehmeyttä.   
  • Sisältää kylmäkäynnistyksen eston, mikä tarkoittaa sitä, että se suojaa muotoilurautaa vaurioitumiselta. Kyseinen ominaisuus estää raudan käynnistymisen, jos se on ollut pakkasessa ja se alkaa toimimaan taas, kunnes sen lämpötila on tasaantunut. 
  • Raudan virtajännitteen avulla sitä voi käyttää kaikkialla maailmassa. Loistava kumppani säännöllisille reissaajille! 
Vinkki ghd raudasta innostuneille! Käytännössä rautaa saa Suomesta vain ammatillisten kautta, eli kampaamoliikkeistä. Ennen ostoksen tekemistä, kannattaa vertailla liikkeiden hintoja, koska ne voivat eri liikkeissä vaihdella. Kaikkein edullisinta on kuitenkin tilata oma rauta netistä, jolloin hintaluokka postikuluineen voi vaihdella 100-160 euroon. Rautoja voi tilata GHD:n omilta nettisivuilta. Moni on myös suositellut luotettavaa ja nopeasti tuotteitaan toimittavaa LookFantastic nettisivustoa! Itse sain siis omani poikaystäväni kampaamoliikkeen kautta. :)  

Jos tulee kysyttävää aiheeseen liittyen, niin pistäkää ihmeessä tänneppäin tulemaan. Saatte varmasti lisää ja kattavaa tietoa tarvittaessa, joita tulen Timolta tarpeen tullen puristelemaan! ;)  


22. helmikuuta 2013

Perjantai-illan tunnelmia

Oon tän viikon treenannut kyllä sellasta kovaa tahtia, että mun alaselkäni ei ole tykänny tästä menosta ollenkaan. Eilen pidin välipäivän selän leputteluun ja tänään päätin lähteä puoleksitoista tunniksi salille. Enhän mä sielläkään osannut ottaa rennosti vaikka mun piti. Kävin tiistaina näyttämässä selkääni mun fysioterapeutille. Käytiin läpi mun selän edistymis prosessia, sain ultraääni hieronnan, joka lievensi alaselässäni olevaa kipua ja  lopuksi hän laittoi mulle ''urheilulaastarit'' (en muista oikeeta kutsumanimeä) alaselkään ja vatsan kohdalle auttamaan mun selän asentoa. Estääkseen pääosin selkäni menemästä notkolle. Mulla on siis selässä todettu vuosia sitten skolioosi, joka osittain estää mua tekemästä tiettyjä asioita, liikkeitä urheillessa ja välillä rajoittaa mun urheilemista, mikä mua harmittaa todella paljon. Selkäni toimii neljän nikaman kera, kun taas ''normaaleilla'' selkä kannattelee viiden nikaman voimin. Lentopalloakin harrastaessani selkäni joutui monesti koville tästä syystä. Kivut ovat sitten ihan toinen juttunsa. Alkuvuodesta mun selkäkivut ovat lisääntyneet niin, että monta kertaa olen mennyt itku silmissä nukkumaan. Vihaan sitä! Vihaan skolioosia! Vihaan sen aiheuttamaa kipua! Onneksi mulla on paras fysioterapeutti, jonka kanssa saamme varmasti selkäni kuntoon. Uskon ainakin. :)

Tekipä hyvää taas päästää pienet kiukunpuuskat, joita yleensä kuuntelee tukea antava poikaystäväni!

Tilattiin muuten Timon ja pikkuveljeni kanssa fitnesstukusta viimeviikolla kasa urheilumömmöjä, joista oon ollu positiivisesti yllättyny. Minä jos kuka, vihaan palautusjuomia! Ne on joko liian makeita tai muuten vaan en niistä ole tykännyt. Tilattiin Star Nutritionilta banaanin makuista palautusjuomaa ja oivoi mikä rakkaussuhde meidän välillemme syntyikään. Armottoman hyvää!


19. helmikuuta 2013

Army chick


takki ja nahkahanskat H&M / pusero ja housut Zara (London) / huivi Primark (London) / kengät Jeffrey Campbell 
kello Michael Kors / rannekorut Gina Tricot 

En olisi mitenkään jaksanut kuvata kaikkia Lontoossa tehtyjä ostoksiani, sillä postauksesta olisi varmasti tullut armottoman pitkä. Niinpä ajattelin, että yritän asukuvien kera niitä teille kuvailla ja yritän muistaa kirjoittaa kuvien alle (London) niin tiedätte, että vaatekappale on sieltä kotiutettu. Tosiaan tässä asussa army kuosilla varustettu huivi ja pöksyt ovat Lontoosta tehtyjä löytöjä, pusero puolestaan tuli ostettua jo viime syksynä ihan Helsingin Zarasta. Kyseisiä housuja olinkin ahkerasti etsiskellyt ja reissulta tuli ne sitten löydettyä vain noin kymmenellä eurolla! Huivilla taisi olla hintaa muistaakseni huikeat kolme euroa, jossa viehättää erityisesti nuo herkulliset pienet niitit. Kuvassa näkyviä housuja ostaessa ostin Zarasta myös astetta tummemmat army housut. Ne ovat yhtä ihanat, erilaiset ja hintakin pyöri samoissa lukemissa, joten en voinut millään jättää niitä liikkeeseen. Myönnän, että olen täysin hurahtanut tähän army villitykseen sekä maastonvihreään väriin, että sitä taitaa kohta näkyä kaikissa vaatteissani. Jäiks.

Onko siellä ruudun toisella puolella muita kyseiseen kuosiin syvästi rakastuneita? ;)


Prom queen and king

Käytiin perjantaina katsomassa teklun vanhojen tansseja ja siellähän tanssahteli monikin tuttu, mutta pääosin raahasimme itsemme paikalle ystävämme Main ja lapsuudenystäväni Samin takia. Ihana seurusteleva pari voittivat myös vuoden tanssipari tittelin, jonka kuultuani kiljuin kuin joku päätön ihminen. :D Tanssit sujuivat ihanasti, vaikka tanssipareja olikin vähän, ainakin meidän vanhojen tansseihin verrattuna. Oma tanssi oli hullun hauska, vaikka jotkut eivät tienneet edes mitä siellä oikein piti tehdä tai minne siirtyä. Kokonaisuudessaan ihana, ihana, ihana! En tiedä enään mitä muuta mä tänne kirjoittaisin kuin, että tanssit olivat ihanat, mekot upeita, pojat suloisen komeita ja neitoset kauneimmillaan, joten päästän teidät höpöttelyjeni sijaan nauttimaan napatuista otoksista.    


Tähän lopuksi vielä Kimmon (teklun opettaja) nappaama kuva, jonka kävin varastamassa hänen omilta sivuiltaan. Aivan upea! En saa silmiäni irti tästä kuvasta. :') Nämä meidän kuvat hieman epäonnistuivat, kiitos vaken täydellisen valaistuksen ja mun kameran akun loppumisen!