30. maaliskuuta 2012

Am happy to have my very own barber man

Oiiiii, että kun rakastan parturilla käyntejä. Hiuksista huolehtiminen saa olon jotenkin niin lellityksi ja kaksihaaraisten litistäminen tuo jo paljon itsevaremman olon. Hiukset saavat elävyyttä, eloa ja tuntuvat heti terveemmiltä ja siisteimmiltä. Kaiken kruunaa se, että oma ihana poikaystäväni hoitaa hiukseni aina uuteen uskoon. Menin Timon koululle leikattavaksi ja tällä kertaa päätin antaa hänelle ''vapaat kädet''. 

Timo ehdotti mulle, että värjäisimme hiukseni kokonaan mustiksi. En edes muista koska viimeksi olisin hiuksiani värjännyt. Varmaan nelisen tai viitisen vuotta sitten? Aristelin ajatusta hiusten värjäyksestä, sillä olin aina ollut sitä mieltä, että se on hiuksille huonoksi. Valkoiset hiukset kasvavat nopeammin ja hiukset tippuisivat päästä normaalia enemmän. Nämä olivat yleisimpiä syitä siihen, etten ole hiuksiani sen kummosemmin värjäillyt. Olen tiuksasti pysynyt aina samassa vanhassa värissäni, mikä on tumman ruskean ja mustan sekoitus. Timon pienen sivistävän puheen jälkeen, en ajatellut asiaa enään noin. Päinvastoin. 

Lähdimme tekemään hiuksilleni haudehoitoa. Kuvassa oleva laite on lämpölaite, joka edesauttaa sen vaikutusta. Hoitava aine oli päässäni noin puolisen tuntia, jonka jälkeen jouduin pesulle. Pesun aikana sain taivaallisen päähieronnan. Perus herkkua àla Timo. Näin erikoistapauksena sain vieläpä päättää hieronnan keston;) Thank you my darling, if you are reading this.



Timo lähti leikkaamaan hiuksiani oikein urakalla. Hiuksia lähti ueampikin sentti. Hiukseni ovat nyt piki mustat, tasapitkät ja melko lyhyet. Tasapitkät hiukset tuntuvat heti paljon paksuimmilta, mikä on musta plussaa. Olen rakastunut näihin! 

-Kiitosket mun omalle parturilleni!!


2 kommenttia:

  1. Missä siis käyt kampaajalla? =) varmasti tuli hyvät!

    VastaaPoista
  2. @ Siiri: Mun poikaystävä opiskelee kaksoistutkintoo Pyynikin Ammattikoululla eli siis parturi-kampaajan alalla ja lukioo siinä samalla :) Niin niiden koululla Timppa värjäs ja leikuutti mun tukan, kun perjantaisin ne saa leikata ystävien hiuksia siellä tai tehdä opinnäytetyötä;) Onhan se monta kertaa kotonakin leikannu, mutta koululla se käy paljon helpommin!

    VastaaPoista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi