2. heinäkuuta 2011

Happy, happier, the happiest

Lupauduin jo aikaisemmin mennä töihin torille äitini ystävän lettu kahvilaan, joka sijaitsee Tampereen keskustorilla. Olisin tehnyt mitä vaan, että olisin voinut perua sen. Sen voin sanoa, että meinasin oikeasti pyörtyä sinä päivänä, siis ihan oikeasti! Olin töissä 10-18.00 ja hellettä oli muhkeat +30. Voitte vain kuvitella mitä jouduin kärsimään, kun siinä vielä paistelin muikkuja, makkaroita ja lettuja. It was getting very hot in there

Onneksi työpäivä kului ihmeen nopeasti, jonka jälkeen lähdin pelaamaan lentopalloa. my favourite sport
Pelin päätteeksi päätimme lähteä vielä ilta uinnille. Virkisti oikein kunnolla. Kotiin tultuani, äitin kanssa ostimme vihdoin ja viimein lentolippumme LONTOOSEEN tätini luokse. Olin siellä viimeksi kymmenen vuotta sitten. Ajatelkaa?! En ole nähnyt tätiäni niin moneen vuoteen. Oikein hämmästyttää, miten vuodet vaan vierii niin nopeasti. Olen niin onnellinen! Se olisi Bye Bye Finland 9.7.-18.7. väliseksi ajaksi. Olemme myös suunnitelleet käyvämme PARIISISSA. Lontoosta kun on mahdollista vedenalaisella junalla päästä sinne. Pariisi on sellainen kaupunki, jossa jokaisen täytyy käydä, edes kerran elämässä.
näin asiaan vielä liittyen, opiskelin lukiossa kolme kurssia ranskaa, katsotaan jos alkeet olisi vielä muistissa! 

Suunnittelimme matkaa jo kesäkuun alusta, mutta nyt kun liput ovat kädessä, on matka virallinen. Vihaan odottamista, mutta onneksi siihen on enään tasan viikko.




Fiilistelyni jälkeen kutsui extempore reissu taas matkaan. Päätimme vielä kaveri porukamme kanssa lähteä iltaa viettämään. Ja kun muita ystäviämme oli tullut Helsingistä ja Porvoosta asti niin mikä sen parempi syy olla juhlimatta? Itse olin kuskina, mutta se ei menoani haitannut.


2 kommenttia:

  1. löysin sun blogin sattumala bloglovinista ja rakastuin heti!! vaikutat tosi symppikselta ja elämän iloisela :) tee pliis postaus sun arki- ja juhlameikistä, oot toosi kaunis ootko tehny jotain mallin hommia? oot vissiin aika pitkäkin :o

    VastaaPoista
  2. Voi että! Kiitos aivan hirmusesti:) Kommenttisi piritsi mun päivää oikein kunnolla! Arki- ja juhlameikki postausta on aijemminkin toivottu, ja on se pitäny tehdä, mutta aina on jääny unohtuun. Lupaan tehdä sen heti mun reissuni jälkeen:D Mallin hommia on tultu tehtyä aika useastikkin. Ja pituutta löytyy 171,5cm :)

    VastaaPoista

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi