27. toukokuuta 2011

Place that I love

Perjantaina suuntasin kohti Lahtea. Kaupunki, joka on kooltaan pieni, mutta täynnä ihania ihmisiä.
ainakin ne, ketä mä tunnen
Siellä asuu kourallinen lapsuuden ystäviäni. Jo pienestä lähtien olen siellä käynyt kaikkina mahdollisina lomina. Tai toisinpäin. Olen tutustunut aivan huippu ihaniin ihmisiin ja melkein jokaisella reissulla tusutun aina uusiin ja uusin. Lahti on minulle kuin toinen koti. Postauksessa kuvia ystävistäni. Ihan kaikista ei tullut otettua, mutta hope you enjoy.

Alkupuheista itse päivään.

Heräsin perjantaina leveä hymy naamallani, sillä tiesin, että clipsipidennykseni saapuvat. Ne saapuivat juuri puolitoista tuntia ennen junani lähtöä, joten kerkesin ne sopivasti hakemassa. Ne ovat UPEAT. Olen niihin todella tyytyväinen. Tosin niitä täytyy hieman leikata kerroksittain, että ne näyttäisivät vielä aidommilta.

DSC_6264

Saavuttuani, veimme tavarani Lindalle, söimme masumme täyteen Lindan äitin tekemää ruokaa omnomon, parasta ja lähdimme Iskuareenalle katsomaan leijjonia. Kuulin edeltävänä päivänä, että he saapuvat Lahteen. Kaikki ystäväni menivät heitä katsomaan, joten tottakai menin itsekkin mukaan ja näkemään miten Lahti hurraaa.

DSC_6251

DSC_6253

Pojista huomaa, että fiilikset ovat korkealla!
DSC_6274

Leijonista Hovinen ja Komarov olivat paikanpäällä.

DSC_6273

DSC_6271

DSC_6276

DSC_6282

DSC_6280

DSC_6293

DSC_6296

Lapsuudenystäväni Akar.

DSC_6307

P1120467

DSC_6309

DSC_6319

DSC_6322

Love them all.

Pääsimme myös etelä-suomen sanomien videoon! check it up: 


Tässä tyttö nelikko, jotka ovat todella tärkeitä mulle
love them so much.... 


DSC_6327

Lapsuudenystäväni Darja.

DSC_6334

Linda, kutsumme häntä lempinimellä Luli.

DSC_6339

Lapsuudenystäväni Rita. 

DSC_6341

Lapsuudenystäväni Linda. 

DSC_6346
Mike.

DSC_6358

Husu ja Jani.

DSC_6365

Mikael.




He kaikki ovat korvaamattomia.

niinkuin aijemmin jo sanoin, kaikista ei ollut kuvia
pahoittelen..

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan jättää kommenttia, toiveita, ehdotuksia tai muuta ihanaa! ;)


Yhteydenotot: beyondwords@hotmail.fi